Ankkuritoiminnasta apua ja tukea II asteelle -projekti edistämässä turvallisuutta ja hyvinvointia

Tredulaisia viettämässä taukoa koulun käytävällä

Tredun blogi

Kaikki artikkelit

Ankkuritoiminnasta apua ja tukea II asteelle -projektissa lisätään ankkuritoiminnan tunnettavuutta, laajennetaan sen toimintaa toiselle asteelle ja vahvistetaan yhteistyötä ankkuritiimin kanssa. Ankkuritoiminta on ankkuritiimin eli poliisin ja sosiaalipäivystyksen edustajien toimintaa, jolla pyritään edistämään nuorten hyvinvointia ja ennalta ehkäisemään rikollisuutta.

Ankkuritoiminnan toimintamalleja toiselle asteelle

Ankkuritoiminnan kohderyhmä on tyypillisesti ollut alle viisitoistavuotiaat nuoret, mutta Ankkurihankkeen myötä toimintaa pyritään Pirkanmaalla laajentamaan myös toiselle asteelle. Hankkeessa on lisätty henkilöstön tietoisuutta siitä, millaisissa tilanteissa ankkuritiimiin voi olla yhteydessä. Oppilaitoksen henkilökunta voi huolen herätessä esimerkiksi soittaa ankkuritiimin toimijoille konsultaatiopuhelun. Tämän jälkeen Ankkuritiimi ottaa tarvittaessa yhteyttä nuoreen ja järjestää ankkuripuhutuksen yhdessä nuoren ja usein myös tämän huoltajan kanssa. Ankkuripuhutuksen avulla pyritään auttamaan nuorta ja puuttumaan varhaisessa vaiheessa nuoren väärille urille ajautumiseen sekä tarvittaessa ohjamaan tämä oikean avun tai tuen piiriin.

Koulutuksista turvallisuusosaamista

Ankkurihankkeessa on myös vahvistettu henkilöstön turvallisuusosaamista koulutusten avulla. Tredun henkilöstölle järjestetään tietoiskukoulutuksia somekiusaamisesta, kiusaamisväkivallasta, päihteistä, lastensuojeluilmoituksen tekemisestä ja oppilaitosturvallisuudesta. Lisäksi hanke on järjestänyt luentosarjan nuorten rikoskäyttäytymisestä sekä PuheJudo -koulutuksen, jossa tarjottiin vuorovaikutustyökaluja konfliktitilanteiden rauhoittamiseen. Näiden lisäksi opiskelijoille on järjestetty tapahtumia muun muassa kiusaamiseen liittyen.

Ankkurihankkeen projektipäällikkö Sirpa Saari ja hankekoordinaattori Jussi Palovaara kertovat, että hankkeen avulla on saatu sidosryhmien välistä yhteistyötä vahvistettua. Hanke on myös saanut hyvän vastaanoton Tredussa, sillä turvallisuus koskettaa jokaista henkilökohtaisesti.

– Turvallisuuskeskustelu on pinnalla. Ihmiset kiinnittävät huomiota turvallisuusasioihin enemmän ja henkilökunta raportoi arjessa oikeisiin kanaviin, Palovaara kertoo.

Tredun Hepolamminkadun kampuksella on järjestetty myös Tredun ja Tampereen teknillisen lukion yhteinen oppilaitosturvallisuuspaneeli, jonka tarkoituksena oli luoda avointa turvallisuuskeskustelua, johon osallistuvat sekä opiskelijat että henkilökunta.

Nuoriso-ohjaajat mukana kampusten arjessa

Hankkeessa ovat mukana myös nuoriso-ohjaajat Heli Sillman ja Salla Vahvelainen, jotka kohtaavat Tredun Santalahdentien ja Sammonkadun kampuksilla nuoria ja tarjoavat keskusteluapua ja ohjaavat oikeiden palveluiden pariin. Sillman ja Vahvelainen kertovat ensimmäisen toimintavuotensa osoittaneen suuren tarpeen nuoriso-ohjaajien työpanokselle. Nuoriso-ohjaajat ovat olleet mukana opiskelijoiden arjessa sekä opiskeluihin että vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Nuoria on autettu muun muassa erilaisten hakemusten tekemisissä, asunnon löytämisessä, harrastuksiin hakeutumisessa, riitatilanteiden selvittämisessä tai koulukiusaamistilanteissa. Myös opiskelijat ovat tuoneet esiin kokevansa nuoriso-ohjaajien läsnäolon tärkeäksi. Ankkurihankkeen toiminta on Sillmanin ja Vahvelaisen mukaan tuonut opiskelijoiden kouluarkeen lisää aikuisia, joita voi kohdata matalalla kynnyksellä. Nuoriso-ohjaajien läsnäolo luo opiskelijoille turvallisuudentunnetta ja lisää myös konkreettisesti oppilaitosturvallisuutta, sillä nuoriso-ohjaajien ollessa paikalla käytävän meteli ja häiriökäyttäytyminen on koettu huomattavasti vähäisemmäksi.

Jatkuvan ryhmäyttämisen pilotti

Ankkurihankkeessa pilotoidaan kuuden opiskelijaryhmän kanssa jatkuvan ryhmäyttämisen mallia, jossa ryhmät osallistuvat neljä kertaa lukuvuoden aikana ryhmäyttämistoimintaan. Opiskelijat tutustuvat ja oppivat yhdessätekemistä, mikä edistää ryhmäytymistä, lisää yhteisöllisyyttä ja vaikuttaa täten opiskelijoiden turvallisuudentunteen luomiseen. Ryhmäyttämisen mallin on tarkoitus myös jäädä opettajien käyttöön niin, että tulevaisuudessa kuka tahansa opettaja voi toteuttaa sitä osana opetustaan.

Ankkurihanke edistämässä ankkuritoimintaa

Rikosylikonstaapeli Mikko Pitkänen kertoi syyskuussa 2014 pidetyssä koulutuksessa ankkuritoiminnan vaikutuksista. Koulutuksessa kerrottiin, että 86 % ankkuriin ohjautuvista nuorista on ensikertalaisia, mikä viestii siitä, etteivät edellisenä vuonna ankkuripuhutuksessa olleet nuoret ole jatkaneet rikoksien tekoa. Ankkuritoiminta on siis ollut todella vaikuttavaa ja hankkeen tuoma näkyvyys ankkuritoiminnalle sekä toiminnan laajentuminen toiselle asteelle on erityisen tärkeää aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Projektin rahoittajana toimii Opetushallitus (OPH).

Lisätiedot

Koulutussuunnittelija

Sirpa Saari