Metsäkonekuski nauttii omasta rauhasta
Tredun blogi
Tredun Metsätien toimipisteen käytävät ja piha-alue vilisevät kirkkaanvärisiin työvaatteisiin pukeutuneita opiskelijoita. Opiskelu Tredussa on käytännönläheistä ja valtaosa opiskelusta kuluu metsäkoneiden ohjaimissa metsässä. Tammikankaan varikolla metsäkoneita on rivissä vielä iso liuta, vaikka osa koneista onkin hakkuualueilla opiskelijoiden ajossa.
Metsässä oppimassa ammattia
– Ensimmäisenä opiskeluvuonna metsässä ollaan puolet, toisena vuonna 75 % ja viimeisenä vuonna jo lähes kaikki opiskelu tapahtuu töitä tehden, kertoo Vera Wolbert, joka opiskelee kolmatta vuotta hakkuukoneen eli harvesterin kuljettajaksi.
Kurun läheltä kotoisin oleva Wolbert sanoo, että metsä ja koneet ovat aina kiinnostaneet häntä. Opintojen edetessä kiinnostus ja innostus metsäalaa kohtaan ovat vain kasvaneet.
Oppisopimuksella kiinni ansioihin
Parkanon Kuivasjärveltä kotoisin oleva Eino Myllyniemi suorittaa Tredussa metsäalan perustutkintoa oppisopimuksella. Meneillään on toinen opiskeluvuosi. Tredun tiloissa Myllyniemi käy suorittamassa kaikille yhteisiä tutkinnon osia ja ammattipätevyyksiä. Muu oppiminen tapahtuu työmaalla. Oppisopimuspaikka löytyi oman isän metsäkoneurakointia tekevästä yrityksestä.
Koulutuspäällikkö Mari Nieminen kertoo, että taitavimmat opiskelijat voivat siirtyä oppisopimusopiskelijoiksi jo ensimmäisen vuoden aikana. Tällöin opiskelija saa työstään palkkaa, ja työn täytyy olla tuottavaa. Myllyniemi kasvoi nopeasti täyttämään oppisopimusopiskelijan työvaatteet. – Ensimmäisellä syyslomalla isä sanoi, että siellä on puuta levällänsä mettässä, meehän niitä ajelemaan. Syysloman jälkeen sovittiin ensin koulutussopimus, jossa saa tehdä harjoittelua työpaikalla. Oppisopimus tehtiin toukokuussa.
Ison koneen ajamisen luontevuus
Työn tekeminen isoilla koneilla on sekä Wolbertista että Myllyniemestä ollut alusta alkaen luontevaa. Wolbert kertoo, että ensikosketus ja -istuintuntuma metsäkoneeseen syntyi metsäkonenäyttelyssä ennen opiskelujen alkua. Koulussa ajaminen sujui heti rennosti.
Myllyniemi sanoo, että traktorilla on tullut ajettua pienestä lähtien. – Isäukko ja velipoika tekevät metsäkoneurakointia. Tiesin, että jotain konetta tulee minunkin ajettua ja että metsäkone on se mitä tulee ajettua varmaan lopun ikäänsä.
– Parasta omassa työtehtävässä on nähdä heti oma kädenjälki hoidetussa metsässä.
Terveiset tuleville opiskelijoille
Molemmat opiskelijat näkevät tulevaisuutensa metsäalalla. He kannustavat opiskelijoiksi Kuruun kaikkia, joita metsä ja koneet kiinnostavat. – Tärkeintä on innostus alaa kohtaan, he sanovat. – Täällä pärjäävät itsenäiset tyypit, joilta löytyy ongelmanratkaisukykyä. Metsässä työskennellessä on omaa rauhaa. Opintojen aikana on myös hyvä olla rohkeutta tarttua sellaiseen, mikä on itselle ihan uutta.
Parasta metsäalalla on Wolbertin ja Myllyniemen mielestä nähdä oma, hyvä työnjälki metsässä. – Tredussa on hyvät opettajat, ei voi muuta kuin kehua. Ilmapiiri on hyvä, ja hyvä porukka, he pitävät huolen, että kaikki pysyvät mukana opinnoissa. Rohkeasti tutustumispäiviin mukaan, kannustaa Wolbert.
Teksti on julkaistu myös Maaseudun tulevaisuus -lehden Opinpolku-liitteessä 24.11.2023.