Yksilöllisesti Virroilla
Tredun blogi
Monilla Tredun toimipisteillä on uljas ja maineikas historia, johon tämän päivän koulutus tukevasti pohjautuu. Tredun täyttäessä 10 vuotta, Virroilla ammatillinen opetus on alkanut jo lähes 60 vuotta sitten, kun kauppakoulu aloitti syksyllä 1964.
Virtolaiset eivät ole moksiskaan, kun puhutaan Virtain kauppiksesta, vaikkei sitä ole ollut vuosikausiin. Tukevasti kirkon kupeessa seisova rakennus on nähnyt useita organisaatiomuutoksia ja vaiheita. Tänä päivänä tiloissa toimii Tredun lisäksi Virtain lukio.
Pienellä toimipisteellä on paljon etuja, tiiviissä yhteisössä opetus on yksilöllistä ja väki tuntee toisensa. Virtain opiskeluryhmien ehdoton vahvuus on myös ikäjakaumattomuus: opiskeluryhmissä on noin puolet aikuisia ja puolet nuoria. Toimipisteellä voi opiskella ajoneuvoalaa, liiketoimintaa, sosiaali- ja terveysalaa sekä kasvatus- ja ohjausalaa. Neljän koulutusalan lisäksi järjestetään myös vuosittain vaihtuvia aikuiskoulutuksia. Virroilta valmistutaan suoraan työelämään!
Suoraan toimipisteen takapihalta löytyy myös Virtain liikuntapuisto, jossa voi harrastaa useita eri urheilulajeja ympäri vuoden. Jos tennis, padel, yleisurheilu tai esimerkiksi jääkiekko ei tempaa mukaansa, aivan toimipisteen vieressä kohoaa myös laskettelurinne.
Tredu Virtain toimipisteen historiaa
• Virtain Seudun Kauppaoppilaitoksen kuntainliitto perustettiin 4.8.1962. Perustajakuntina olivat Virrat, Ähtäri ja Ruovesi.
• Perussäännön Vaasan lääninhallitus vahvisti 1.10.1962, ja perustamisluvan myönsi valtioneuvosto 14.11.1963.
• Varsinainen koulutyö aloitettiin syksyllä 1964, ensin aloitti kauppakoulu.
• Oma talo otettiin käyttöön 1969.
• Kauppaopisto-osasto sai toimiluvan 11.6.1970. Ylioppilaspohjainen osasto aloitti väliaikaisena syksyllä 1982, vakinaistaminen tapahtui vuotta myöhemmin.
• Kurssitoiminta alkoi 1976.
• Toimitilojen saneeraus ja lisätilat valmistuivat 1986.
• Virtain Seudun Kauppaoppilaitoksen kuntayhtymän nimi vaihtui Pohjois-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymäksi 1.1.1996.
• Ruoveden kotitalousoppilaitos Pohjois-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän omistukseen 1.8.1996.
• Virtain Seudun Kauppaoppilaitos ja Ruoveden kotitalousoppilaitos yhdistyivät 1997. Uudelle oppilaitokselle annettiin nimeksi Pohjois-Pirkanmaan koulutusinstituutti.
• Kansainvälinen opiskelijavaihto vilkastui 1997.
• Fuusiosopimus Oriveden ammattioppilaitoksen kanssa kirjoitettiin 6.6.1999.
• Uusi opiskelija-asuntola valmistui 2000.