Mitä työtä haluaisin tehdä?
On paljon mahdollista, että työskentelet tulevaisuudessa sellaisessa ammatissa, jota ei ole vielä olemassa. Koska kaikkiin muutoksiin ei voi valmistautua etukäteen, on pääasia lähteä ammatinvalinnassa rohkeasti liikkeelle. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ”Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018 – 2037” -raportin mukaan tulevaisuudessa olevat ammatit voivat olla alla kuvatun mukaisia.
Millainen työ sopii minulle tässä elämäntilanteessa?
Ammattinvalintaa pohtiessa on hyvä miettiä, millainen työ sopii omaan elämäntilanteeseen juuri nyt. Ammatinvalintaan vaikuttaa esimerkiksi kehon ja mielen toimintakyky työssä sekä erilaiset aikatauluihin liittyvät asiat, kuten vuorotyö tai työmatkan pituus. Uuteen ammattiin kouluttautumista suunnitellessa tai tauon jälkeen työhön palatessa voi oma työkyky askarruttaa. Pärjäänkö? Jaksanko? Lisäksi voi mietityttää moni arjen järjestämiseen liittyvä asia, kuten lasten päivähoito. Vaikka elämäntilanne asettaa rajoituksia, on silti usein olemassa paljon mahdollisuuksia.
Jos olet osatyökykyinen tai työkyvyssäsi on tapahtunut muutoksia, kannattaa apua kysyä työkykykoordinaattorilta. Hän auttaa sinua etsimään ratkaisuja, jotta työllistyisit tai pysyisit työelämässä työkykysi huomioiden. Työkykykoordinaattoreita työskentelee esim. TE-palveluissa, kunnissa ja oppilaitoksissa. Jos sinulla on terveydellisiä ym. rajoitteita, kannattaa ammattiin ja työtehtäviin tutustua ja kokeilla työn soveltuvuutta käytännössä. Esimerkiksi työnhakijana voit kysyä työkokeilun mahdollisuudesta tai hae lyhyttä työmahdollisuutta sijaisena.
Jos olet suorittanut jo toisen asteen tutkinnon, korkea-asteen koulutus on myös vaihtoehto parantaa työllistymismahdollisuuksia ja avata uusia näkökulmia työuralle. Voit tutustua korkea-asteen koulutus tarjontaan ja löydät tietoa monista reiteistä kohti korkeakoulua – sivustolta.
Mikä ala ja ammatti työllistää?
Vaikka ammatinvalinnassa on tärkeää pohtia omia kiinnostuksen kohteita ja valita itselleen mieluinen ala, on hyvä myös miettiä alan työllistävyyttä ja millaisia työtehtäviä on tarjolla tulevaisuudessa.
Kaikkialla maailmassa puhutaan nyt ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta sekä kiertotaloudesta. Nämä ovat sellaisia ajan ilmiöitä ja asioita, joiden ympärille tulee tulevaisuudessa syntymään erilaisia työpaikkoja ja -tehtäviä sekä ammatteja, joita emme vielä osaa edes nimetä. Toki jo nyt on hyvä ymmärtää ilmastovastuullista toimintaa, jotta osaa omassa työssään tehdä käytännön ratkaisuja ilmastoa kuormittavien vaikutusten vähentämiseksi. Ja vaikka oma ala ei suoranaisesti liittyisi kiertotalouteen, on kietotalousosaamisesta hyötyä kaikkien kannalta tulevaisuutta ajatellen. Tulevaisuudessa yrittäjämäinen tapa toimia sekä itsensä työllistäminen yrittäjänä tulevat ennakointitiedon mukaan kasvamaan.
Lataa itsellesi ”Urasuunnitelman tekeminen” -pohdintatehtäviä (pdf). Tehtävärakenne pohjautuu CIP-mallin (Sampson ym. 1999) pohjalle. Voit tallentaa vastaukset itsellesi.
Työvoimapula-alojen esittelyt
Tredun omalta Youtube kanavalta löydät esimerkiksi videoita aloista, joissa on työvoimapula.
Tietoa ja tukea ammatinvalintaan
Kokosimme tähän tehtäviä, joiden avulla voit pohtia eri ammattien sopivuutta. Ammattibarometrin kautta voit perehtyä eri alojen työllisyysnäkymiin alueittain.
Haluatko keskustella opinto-ohjaajan kanssa?
Varaa aika ohjauskeskusteluun.
Ota yhteyttä
Hakupalvelu TreduNaviOta yhteyttä
TE-palveluiden ammatinvalintapsykologit antavat ohjausta ammattivaihtoehtojen arviointiin ja valintaan.