Mitkä ovat vahvuuteni?
Vahvuudet ovat oleellinen osa jokaisen persoonaa: ne ovat sinulle ominainen ja helppo tapa ajatella ja toimia. Kun saat käyttää työssä omia vahvuuksia, saat toimia sinulle luontaisella tavalla ja toteuttaa itseäsi. Se taas auttaa onnistumaan, mikä puolestaan tukee pystyvyyden tunnetta. Sellaisissa tehtävissä, joissa saat hyödyntää vahvuuksia, viihdyt paremmin ja haluat sitoutua niihin pidempään. Omien vahvuuksien tunnistaminen on siis monin tavoin hyödyllistä.
Vahvuudet, arvot ja motivaatio liittyvät toisiinsa
Se, että saat käyttää omia vahvuuksiasi työssä ja siten kokea enemmän onnistumisia, motivoi työn tekemistä. Tällöin saat työstä palkan lisäksi muutakin: merkityksen tunnetta. Omien arvojesi mukaiseen tekemiseen käytät usein enemmän aikaa ja voimavaroja, jolloin tulet todennäköisesti entistä paremmaksi siinä mitä teet. Tämä taas lisää onnistumisen kokemuksia ja motivaatiota, mikä puolestaan voi lisätä halua tehdä työtä entistä enemmän ja paremmin. Näin syntyy positiivinen kierre.
Lataa itsellesi ”Tunnista omat vahvuutesi” -pohdintatehtäviä (pdf). Voit tallentaa vastaukset itsellesi.
Ammatillisia vahvuuksia ja osaamista käsittelemme myös ”Oivalla osaamista” teemana alla.
Pohdintatehtäviä itsetuntemuksen lisäämiseen
Kokosimme tähän tehtäviä, joiden avulla voit lisätä itsetuntemustasi ja opit tunnistamaan vahvuuksiasi. Tehtävissä avioit luonteenvahvuuksiasi ja persoonallisuuden piirteitäsi sekä tunnistat itsellesi tyypillisiä tapoja lähestyä ja käsitellä asioita.
Jos haluat perehtyä enemmän motivaatiotekijöiden tunnistamiseen ja hyödyntämiseen oman urapolun ja työelämän valinnoissa katso aiheesta webinaaritallenne. Webinaaritallenteen (1 h 16 min) katsominen vaatii rekisteröitymisen.
- Big Five – persoonallisuustesti kuvaa viittä eri persoonallisuuspiirrettä
- Arvioi persoonallisuustyyppien avulla tyypillisiä tapojasi lähestyä ja käsitellä asioita
- Enneagrammi ja yhdeksän eri persoonallisuustyyppiä
- VIA-luonteenvahvuusarviointi
- Webinaaritallenne motiiveista ja motivaatiosta osana urasuunnittelua ja työllistymistä (momentum)
Haluatko keskustella opinto-ohjaajan kanssa?
Varaa aika ohjauskeskusteluun.