Takaisin

Millaiset opiskeluvalmiudet täytyy olla?

Jos omista opinnoista on aikaa, voi olla sellainen olo, että opiskelutaidot ovat ruosteessa. Saanko painettua muistiin uusia asioita? Osaanko enää matematiikkaa? Muistanko mikä on minun tapani oppia? Tällaisia kysymyksiä voi pyöriä mielessäsi. Opiskelussa tärkeintä on kuitenkin motivaatio eli se, että haluaa oppia. Omat opiskelutavat palautuvat kyllä mieleen ja oppimisen taitoja voi aina kehittää.

Aikuisena opiskeleminen

Opiskelutavat ovat muuttuneet ajan kuluessa. Suurin osa ammatillisesta opiskelusta on käytännön läheistä harjoittelua oppilaitoksessa ja työpaikoilla. Opinnoissa on aiempaa vähemmän opettajajohtoista luokassa tapahtuvaa opiskelua, kokeita tai yksin tehtäviä kirjoitelmia.

Aikuisena opiskelun aloittaminen on jo lähtökohtaisesti erilaista kuin nuorella. Aikuisilla opiskeluihin hakeutuminen liittyy usein vahvasti työhön kuten ammattitaidon ylläpitämiseen tai parantamiseen, työuralla etenemiseen, vakituisen työn saamiseen tai muodollisen pätevyyden hankkimiseen. Osa aikuisista vaihtaa alaa ja haluaa opiskella uuteen ammattiin. Uuden oppimisessa aikuiset voivat hyödyntää kokemuksiaan työelämästä ja elämästä yleensä. Jos nuorena opintomenestys on ollut heikkoa, ei sitä kannata miettä, vaan kannattaa keskittyä tähän hetkeen ja omiin vahvuuksiin ja onnistumisiin. Tärkeintä uuden oppimisessa on halu oppia ja tehdä työtä sen eteen.

Ammatillisissa opinnoissa opiskeltavat aiheet liittyvät vahvasti alaan, jota opiskelet. Esimerkiksi matematiikassa laskut liittyvät läheisesti käytännön työhön. Ravintola- ja elintarvikealalla tarvitaan mittayksiköitä ja taitoa tehdä erikokoisia annoksia, kun taas pintakäsittelyalalla lasketaan seinän pinta-alaa ja maalin riittävyyttä.

Millaiset digitaaliset taidot täytyy olla?

Ammatillisissa opinnoissa pärjäät tietotekniikan perustaidoilla. Osaat esimerkiksi lukea sähköpostia, hakea tietoa internetistä ja käyttää tekstinkäsittelyä. Tietotekniikka- ja digitaitoja opetellaan Toiminta digitaalisessa ympäristössä – kurssilla. Suurin osa opiskelijoista suorittaa kurssin opintojensa alussa. Lisäksi asioita opetellaan yhdessä ja senkin jälkeen on apua tarjolla.

Opintojen aikana on käytössä Moodle -oppimisympäristö, josta löytyy opintomateriaalia ja jonne palautetaan opiskeluun liittyviä tehtäviä. Opintojesi suunnitteluun ja edistymisen seurantaan käytetään Wilma -järjestelmää. Näiden järjestelmien käyttö opetellaan yhdessä opintojen aikana, joten ei huolta vaikka Moodle ja Wilma eivät ole sinulle vielä tuttuja.

Millainen suomen kielen taito täytyy olla?

Tredun sivuilla kerrotaan, millainen kielitaito eri aloilla täytyy olla. Sivuilta saat lisätietoa perustutkintojen kielitaitosoista.

Kun haet opiskelemaan Treduun, sinun kielitaito testataan.

  • Jos sinulla on jo virallinen todistus kielitaidosta, esimerkiksi YKI-todistus, se ehkä riittää.
  • Jos sinulle ei ole todistusta, sinä teet kielitestin.