Takaisin

Joskus opiskelu tuntuu vaikealta

Oppimisen haasteet voivat vaikeuttaa opiskelua, mutta oppimisen avuksi on saatavilla erilaista tukea. Tuen tarve voi liittyä esimerkiksi lukemiseen, kirjoittamiseen, matematiikkaan, keskittymiseen, sosiaalisiin tilanteisiin, sairauteen tai elämäntilanteeseen. Oppilaitoksessa on laaja joukko eri alan asiantuntijoita sinua varten.

Tukea oppimisvaikeuksiin ja haasteisiin

Heti opintojen alkaessa teet yhdessä OMA-opettajan kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOKS). Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma sisältää opiskelun tavoitteet, suunnitelman ja seurannan. Seuranta tarkoittaa HOKS suunnitelman säännöllistä läpikäyntiä opintojen aikana yhdessä OMA-opettajan kanssa.

Jos sinua askarruttaa jokin asia opiskeluissa tai jos esimerkiksi lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka, tarkkaavaisuus, toimintaohjeiden noudattaminen tai hahmottaminen on vaikeaa, keskustele näistä OMA-opettajan, opinto-ohjaajan tai erityisopettajan kanssa. Henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan kirjataan myös ohjauksen ja tuen tarpeet sekä mahdollinen erityisen tuen suunnitelma.

Opiskelijalla tehdään erityisen tuen suunnitelma erilaisten oppimis- ja opiskeluvaikeuksien vuoksi silloin kun tuen tarve on säännöllistä tai pitkäaikaista. Erityisinä tukipalveluina voidaan opiskelijalle antaa henkilökohtaisiin tarpeisiin, tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa tukea oppimiseen sekä tarjota erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä osaamisen hankkimiseen. Erityisopetuksen tukipalveluja ovat muun muassa erityisopettajien ja ammatillisten ohjaajien tukipalvelut, opiskelu pienemmissä ryhmissä tai osaamisen arvioinnin mukauttaminen.

Monella aikuisella on oppimiseen liittyviä vaikeuksia, joita ei ole aiemmin tunnistettu. Tukea ja ohjausta on tarjolla opiskeluihin eri tilanteisiin.

Erityisopettaja

Opiskeluihin on saatavilla erilaista tukea ja ohjausta. Voit saada harjoitusta esim. opiskeluvalmiuksiin, yksilöllisesti suunniteltua lisäopetusta, erityisopetusta, henkilökohtaista ohjausta, lisäharjoittelumahdollisuuksia, vaihtoehtoisia opiskelumateriaaleja tai menetelmiä osaamisen hankkimiseen ja osoittamiseen sekä tukea työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen.

Kaikissa Tredun toimipisteissä on Treenaamoita. Treenaamoissa Tredun kaikki opiskelijat voivat tehdä erilaisia opiskelutehtäviä ja saada ohjausta. Treenaamoissa voi tehdä lisäharjoituksia, kerrata, saada samanaikaisohjausta tai saada apua erilaisiin rästitehtäviin. Treenamojen aukioloajat ja toimintatavat ovat toimipistekohtaiset.