Siirry sisältöön
Käytämme sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
Hae
Valikko
a a
Opettaja ja opiskelija nostaa toisen opiskelijan nostolaitteella pyörätuoliin kodinomaisessa ympäristössä

Hoiva-avustajakoulutus maahanmuuttajille

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osatutkinto

Hoiva-avustaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan avustavissa tehtävissä. Hoiva-avustajan työpaikkoja voivat olla esimerkiksi vanhusten tai vammaisten palvelutalot ja hoivakodit. Työtehtävät ovat asiakkaan perustarpeista huolehtimista ja niissä avustamista. Tehtävät sisältävät esimerkiksi peseytymistä, pukemista, ruokailussa ja liikkumisessa avustamista ja asiakkaan toimintakyvyn ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Hoiva-avustajan tehtävissä ei tarvita lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutusta. Hoiva-avustajat eivät voi osallistua lääkehoitoon ja eivät saa olla yksin työvuorossa. Hoiva-avustajakoulutus antaa valmiudet toimia päivittäisissä avustamis- ja huolenpitotehtävissä.

Hoiva-avustaja ohjaa ja avustaa asiakkaita päivittäisissä toiminnoissa ja huolehtii asiakkaiden terveydestä, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Hoiva-avustajan työ edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja. Työ edellyttää myös oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta ja valmiutta työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Hoiva-avustajan asiakkaina voi olla sekä miehiä että naisia.

Hoiva-avustaja maahanmuuttajille -koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita sosiaali- ja terveysalasta ja haluavat tehdä ihmisläheistä työtä. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittää osaamista sosiaali- ja terveysalan hoivatehtävissä. Koulutuksen aikana suoritat kaksi tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta: kasvun ja osallisuuden edistäminen, 25 osaamispistettä ja ikääntyvien osallisuuden edistäminen, 35 osaamispistettä. Koulutukseen kuuluu myös S2-opintoja, joten saat tukea suomen kielen taitojen kehittämiseen. Mahdollisuudet työllistyä koulutuksen jälkeen ovat hyvät. Jos haluat myöhemmin jatkaa opintojasi lähihoitajaksi, sinulla on jo suoritettuna 2 tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta.