Kaksoistutkinto

Kaksoistutkinnolla vahvistat jatko-opintovalmiuksiasi!

Tredussa on mahdollista opiskella ammatillisen perustutkinnon lisäksi myös lukio-opintoja. Kaksoistutkinnon suorittaja on Tredun opiskelija. Lukio-opinnot opiskellaan kampuskohtaisesti joko Tredun kampuksella tai yhteistyölukiolla.

Voit suorittaa ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon (5 lukioainetta) kolmessa vuodessa kaikissa ammatillisissa perustutkinnoissa. Kaksoistutkinto on mahdollinen myös englanninkielisissä perustutkintokoulutuksissa (lukio-opinnot ovat suomenkieliset). Lukio-opinnot suoritetaan lukion opetussuunnitelman mukaisesti. Lukio-opinnot sisällytetään ammatilliseen perustutkintoon.

Edellytämme, että lukio-opinnot aloittavalla opiskelijalla on peruskoulun päättötodistuksessa vähintään arvosana 7 oppiaineista äidinkieli, englanti ja matematiikka sekä lukuaineiden keskiarvo vähintään 7,0. Mikäli hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja, valinta tehdään perusopetuksen päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvon perusteella. Lukuaineiden keskiarvon ollessa tasan valinnan ratkaisee oppiaineiden arvosanat järjestyksessä äidinkieli, englanti, matematiikka.

Mahdollisuuksien kaksoistutkinto

Videolla pääset tutustumaan kaksoistutkinto-opiskelijoihimme. Nähdäksesi videon, sinun tulee hyväksyä selaimesi evästeet.

Tällä videolla pääset tutustumaan kaksoistutkintoon. Ohita video

Hakeutuminen

Opiskelupaikka lukio-opintoihin vahvistetaan viimeistään elokuussa Wilma-viestillä. Kaksoistutkintoon valituille järjestetään lisäksi erillinen info opintojen alussa.

Oppimateriaalit

Oppivelvollisuusikäisille tarjotaan maksutta henkilökohtaiseen käyttöön lukio-opinnoissa tarvittava kannettava tietokone, kuulokkeet ja oppimateriaalit. Saat tarvikkeet ja materiaalit opintojen alussa.

Mikäli et ole oppivelvollinen, sinun tulee hankkia kannettava tietokone sekä lukio-opinnoissa tarvittavat oppimateriaalit omakustanteisesti. Oppimateriaalien hankinnasta saat ohjeet opintojen alussa.

Täältä löydät YTL:n ohjeet tietokoneen hankintaa varten:

Kokelaan tietokone (pdf)

Lukio-opintojen toteutus Tredun kampuksilla

Ammatillisten opintojen hakukohde ja suorituspaikkaLukio-opintojen suorituspaikkaOppiainetarjonta (kauttaviivalla merkityistä valitaan toinen vaihtoehdoista)
Ajokinkujan kampus, TampereHepolamminkadun kampusÄI/S2, ENA, MAB/MAA, FY/RUB, KE/YH
Hepolamminkadun kampus, Tampere*Hepolamminkadun kampusÄI/S2, ENA, MAB/MAA, FY/RUB, KE/YH
Mediapolis, TampereTampereen aikuislukioHenkilökohtaisen suunnitelman mukaan ilta-, etä- ja verkko-opintoina
Sammonkadun kampus, Tampere **Santalahdentien kampus / Tampereen aikuislukioÄI/S2, ENA, MAB, TE/RUB, PS/YH TAI Henkilökohtaisen suunnitelman mukaan ilta-, etä- ja verkko-opintoina
Santalahdentien kampus, Tampere ***Santalahdentien kampusÄI/S2, ENA, MAB, TE/RUB, PS/YH
Kangasalan kampusKangasalan lukioÄI, ENA, MAB, TE, YH
Lempäälän kampusTampereen aikuislukioHenkilökohtaisen suunnitelman mukaan ilta-, etä- ja verkko-opintoina
Silta-kampus, NokiaNokian lukioÄI, ENA, MAB, TE, YH
Oriveden kampusOriveden lukioÄI, ENA, MAB, RUB, TE, YH
Pirkkalan kampus ****Hepolamminkadun kampusÄI/S2, ENA, MAB/MAA, FY, YH
Virtain kampusVirtain lukioÄI, ENA, MAB, RUB, TE, YH
Metsätien kampus, YlöjärviTampereen aikuislukioHenkilökohtaisen suunnitelman mukaan ilta-, etä- ja verkko-opintoina
Pallotien kampus, YlöjärviYlöjärven lukioÄI, ENA, MAB, TE, YH

* Hepolamminkadun kampuksella lukio-opintoja ei voi yhdistää sähkö-koneenasentaja yhdistelmätutkintoon eikä koneautomaatioasentaja AMK-polkuun.

**Sammonkadun kampuksella tekstiili- ja muotialan sekä turvallisuusalan perustutkinnossa lukio-opinnot suoritetaan lähiopintoina Santalahdentien kampuksella. Sammonkadun liiketoiminnan perustutkinnossa lukio-opintoja voi suorittaa ilta- ja verkko-opintoina.
*** Santalahdentien kampuksella liiketoiminnan perustutkintoon yhdistetään aina lukio-opinnot. Sosiaali- ja terveysalalla on osaamisalakohtaisia toteutuksia (katso lisää kohdasta kaksoistutkinnon toteutus kampuksittain).
**** Pirkkalan kampuksella lentokoneasennuksen perustutkinnon avioniikan osaamisalan lukio-opinnot suoritetaan päiväopintoina Hepolamminkadun kampuksella (opiskeluaika 3,5 v). Muilla osaamisaloilla ja logistiikan perustutkinnossa lukio-opinnot suoritetaan ilta- ja/tai verkko-opintoina.

Tredun kaksoistutkinnon toteutus kampuksittain

Klikkaa haluamasi kampuksen palkki auki, löydät lisää tietoa oppiaineista sekä lukiopäivistä.

  • Ajokinkujan, Hepolamminkadun ja Pirkkalan kampusten kaksoistutkintolaisten lukio-opetus järjestetään Hepolamminkadun kampuksella. Yo –kirjoitukset suoritetaan Teknillisellä lukiolla.

    Hepolamminkadulla kaksoistutkintoon voi sisällyttää viisi oppiainetta seuraavista:

    äidinkieli tai S2
    englanti
    matematiikka, lyhyt tai pitkä
    fysiikka tai ruotsi
    kemia tai yhteiskuntaoppi

    Lukiopäivät

    1-vuoden opiskelijat: keskiviikko ja torstai
    2-vuoden opiskelijat: maanantai ja tiistai
    3-vuoden opiskelijat: maanantai ja keskiviikko

    Lukio-opinnot suoritetaan 4-jaksojärjestelmän mukaan seuraavasti:

    1. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    2. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso –
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    3. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Outi Koivula
    puhelin 040 800 7371
    sähköposti Outi.Koivula@tampere.fi

  • Mediapoliksen lukio-opinnot järjestetään Tampereen aikuislukiossa. Opinnot ovat ilta-, etä- ja verkko-opintoja. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Alustavat viiden aineen ainevalinnat ja ensimmäisen lukuvuoden lukujärjestys tehdään Tredun lukio-opinto-ohjaajan kanssa elokuussa. Ainevalinnat tehdään saman periaatteen mukaan kuin esimerkiksi Santalahdentien kampuksella.

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Kaija Kankaanpää
    puhelin 050 345 1088
    sähköposti Kaija.Kankaanpaa@tampere.fi

  • Santalahdentien kampuksen ja Sammonkadun kampuksen tekstiili- ja muotialan sekä turvallisuusalan kaksoistutkintolaisten lukio-opetus järjestetään Santalahdentien kampuksella. Yo- kirjoitukset suoritetaan Tampereen teknillisellä lukiolla.

    Huomaa

    Sosiaali- ja terveysalalla lukio-opinnot suoritetaan kaikille pakollisten tutkinnon osien ajan lähiopetuksena (noin 2 vuotta). Osaamisaloille siirryttäessä lukio-opintojen lähiopetus jatkuu lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalla, muilla osaamisaloilla kaksoistutkintolainen suorittaa lukio-opinnot henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan ilta- tai verkko-opintoina.

    Hius- ja kauneudenhoitoalalla järjestetään muutamia ammatillisia yhteisten tutkinnon osien (YTO) kursseja verkko-opintoina Moodlessa.

    Santalahdentiellä opiskellaan seuraavat oppiaineet:

    • äidinkieli
    • englanti
    • matematiikka, lyhyt

    Lisäksi valitaan kaksi oppiainetta seuraavista:

    • ruotsi TAI terveystieto
    • yhteiskuntaoppi TAI psykologia

    Ainevalinnat tehdään opintojen alussa.

    Lukiopäivät

    1. vuoden opiskelijat: tiistai ja torstai
    2. vuoden opiskelijat: maanantai ja keskiviikko
    3. vuoden opiskelijat: maanantai ja perjantai

    Jaksot

    1. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –
    5. jakso – lukio-opintoja
    6. jakso – lukio-opintoja

    2. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso –
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja
    5. jakso – lukio-opintoja
    6. jakso –

    3. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja
    5. jakso – lukio-opintoja
    6. jakso – lukio-opinnot päättyvät yo-kirjoitusten jälkeen

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Kaija Kankaanpää
    puhelin 050 345 1088
    sähköposti Kaija.Kankaanpaa@tampere.fi

  • Sammonkadun kampuksen tekstiili- ja muotialan sekä turvallisuusalan kaksoistutkintolaisten lukio-opetus järjestetään Santalahdentien kampuksella. Katso lisätietoa ylempää kohdasta ”Santalahdentie”

    Sammonkadun liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijoille lukio-opinnot järjestetään Tampereen aikuislukiossa. Opinnot ovat ilta-, etä- ja verkko-opintoja. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Alustavat viiden aineen ainevalinnat ja ensimmäisen lukuvuoden lukujärjestys tehdään Tredun opinto-ohjaajan kanssa elokuussa.

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Raija Keuro
    raija.keuro@tampere.fi

     

  • Lukio-opetus järjestetään yhteistyössä Kangasalan lukion kanssa. Yo-kirjoitukset suoritetaan Kangasalan lukiolla.

    Kangasalla kaksoistutkintolaiset opiskelevat seuraavat lukioaineet:

    • äidinkieli
    • englanti
    • matematiikka, lyhyt
    • terveystieto
    • yhteiskuntaoppi

    Lukiopäivät

    1-vuoden opiskelijat: tiistai ja torstai
    2-vuoden opiskelijat: maanantai ja perjantai
    3-vuoden opiskelijat: maanantai ja perjantai

    Lukio-opinnot suoritetaan 4-jaksojärjestelmän mukaan seuraavasti:

    1. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso –
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    2. lukuvuosi

    1.  jakso –

    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    3. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Kirsi Nousiainen
    kirsi.nousiainen@tampere.fi

  • Lempäälässä lukio-opinnot järjestetään Tampereen aikuislukiossa. Opinnot ovat ilta-, etä- ja verkko-opintoja. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Alustavat viiden aineen ainevalinnat ja ensimmäisen lukuvuoden lukujärjestys tehdään Tredun opinto-ohjaajan kanssa elokuussa.

     

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja

    Soile Kotti

    puhelin 050 534 7788
    sähköposti Soile.Kotti@tampere.fi
  • Nokian kaksoistutkintolaisten lukio-opetus järjestetään yhteistyössä Nokian lukion kanssa. Yo–kirjoitukset suoritetaan Nokian lukiolla.

    Nokialla kaksoistutkintolaiset opiskelevat seuraavat oppiaineet:

    • äidinkieli
    • englanti
    • matematiikka (lyhyt)
    • terveystieto
    • yhteiskuntaoppi

    Lukiopäivät

    1-vuoden opiskelijat: keskiviikko ja perjantai
    2-vuoden opiskelijat: maanantai ja torstai
    3-vuoden opiskelijat: keskiviikko ja perjantai

    Lukio-opinnot suoritetaan 4-jaksojärjestelmän mukaan seuraavasti:

    1. lukuvuosi

    1. jakso –
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    2. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    3. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso –
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Pirjo Räsänen

    puhelin 040 779 9016
    sähköposti Pirjo.Rasanen@tampere.fi
  • Oriveden lukio-opinnot järjestetään yhteistyössä Oriveden lukion kanssa. Yo-kirjoitukset suoritetaan Oriveden lukiolla.

    Orivedellä kaksoistutkintolaiset valitsevat viisi ainetta seuraavista:

    • Äidinkieli (pakollinen)
    • Englanti
    • Ruotsi
    • Matematiikka
    • Terveystieto
    • Yhteiskuntaoppi

    Lukio-opinnot suoritetaan lukion 5-jaksojärjestelmän mukaisesti.

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja

    Marjut Silvennoinen
    marjut.silvennoinen@tampere.fi

  • Lukio-opetus järjestetään Hepolamminkadulla. Yo-kirjoitukset suoritetaan Teknillisellä lukiolla.

    Pirkkalassa kaksoistutkintoon voi sisällyttää viisi oppiainetta seuraavista:

    • äidinkieli
    • englanti
    • matematiikka, pitkä tai lyhyt
    • fysiikka
    • yhteiskuntaoppi

    Lukiopäivät

    1-vuoden opiskelijat: keskiviikko ja torstai
    2-vuoden opiskelijat: maanantai ja tiistai
    3-vuoden opiskelijat: maanantai ja keskiviikko

    Lukio-opinnot suoritetaan 4-jaksojärjestelmän mukaan seuraavasti:

    1. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
      2. jakso – lukio-opintoja
      3. jakso – lukio-opintoja
      4. jakso – lukio-opintoja

    2. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso –
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    3. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2.  jakso – lukio-opintoja
    3.  jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Outi Koivula

    puhelin 0408007371
    sähköposti outi.koivula@tampere.fi
  • Virtain kampuksen kaksoistutkintolaisten lukio-opinnot järjestetään yhteistyössä Virtain lukion kanssa. Lukio sijaitsee samassa rakennuksessa Tredun kanssa. Yo –kirjoitukset suoritetaan Virtain lukiolla.

    Virroilla kaksoistutkintolaiset valitsevat viisi ainetta seuraavista:

    • Äidinkieli (pakollinen)
    • Englanti
    • Ruotsi
    • Matematiikka
    • Terveystieto
    • Yhteiskuntaoppi

    Lukio-opinnot suoritetaan lukion 5-jaksojärjestelmän mukaisesti.

    Lukiopäivät

    1-vuoden opiskelijat: maanantai ja tiistai
    2-vuoden opiskelijat: maanantai ja tiistai
    3-vuoden opiskelijat: maanantai ja tiistai

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja

    Marjut Silvennoinen
    marjut.silvennoinen@tampere.fi

  • Pallotien kaksoistutkintolaisten lukio-opinnot järjestetään yhteistyössä Ylöjärven lukion kanssa. Lukio sijaitsee samassa rakennuksessa Tredun kanssa. Yo –kirjoitukset suoritetaan Ylöjärven lukiolla.

    Lukiopäivät

    1-vuoden opiskelijat: keskiviikko ja perjantai
    2-vuoden opiskelijat: maanantai ja tiistai
    3-vuoden opiskelijat: keskiviikko ja perjantai

    Lukio-opinnot suoritetaan 4-jaksojärjestelmän mukaan seuraavasti:

    1. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    2. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso –
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso – lukio-opintoja

    3. lukuvuosi

    1. jakso – lukio-opintoja
    2. jakso – lukio-opintoja
    3. jakso – lukio-opintoja
    4. jakso –

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja
    Sanna Marjalaakso-Salonen

    puhelin 050 302 5982
    sähköposti sanna.marjalaakso-salonen@tampere.fi
    Opinto-ohjaaja

    Terhi Soldan
    terhi.soldan@tampere.fi

  • Metsätiellä lukio-opinnot järjestetään Tampereen aikuislukiossa. Opinnot ovat ilta-, etä- ja verkko-opintoja. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Alustavat viiden aineen ainevalinnat ja ensimmäisen lukuvuoden lukujärjestys tehdään Tredun opinto-ohjaajan kanssa elokuussa.

    Lisätietoja

    Opinto-ohjaaja

    Mervi Putkonen

    puhelin 050 359 2632
    sähköposti mervi.putkonen@tampere.fi