Pintakäsittelyalan perustutkinto antaa laaja-alaiset perusvalmiudet rakennusten, tuotteiden ja esineiden pintojen käsittelyyn erilaisilla menetelmillä. Opiskelu Tredussa on hyvin käytännönläheistä ja voit suunnata opintosi joko rakennusmaalaukseen tai teolliseen pintakäsittelyyn.
Tutkinnon sisältö
Pintakäsittelyalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).
Pintakäsittelyalan perustutkinnossa on neljä osaamisalaa. Tredussa on tarjolla näistä kaksi:
Rakennusmaalauksen osaamisalan suorittanut maalari tekee korjaus- ja uudisrakennusmaalaustöitä. Hän osaa myös tapetoida, tehdä tasoitetöitä, ruiskumaalata sekä maalata eri materiaaleista olevia rakennusosia ja kalusteita. Lisäksi hänellä voi olla erikoisosaamisena julkisivujen pintakäsittelyt tai monipuolisten pientalokokonaisuuksien maalaustyöt.
Teollisen pintakäsittelyn osaamisalan suorittanut pintakäsittelijä voi työskennellä metallituotemaalaamossa tai teollisen pintakäsittelyn tuotantolaitoksissa. Hän taitaa maalauksen, ruiskumaalauksen, korroosionestokäsittelyn, kemiallisen ja sähkökemiallisen pintakäsittelyn sekä kuumasinkityksen. Pintakäsittelijä osaa myös pinnoittaa eri teollisuusalojen tuotteita ja materiaaleja, kuten esimerkiksi putkia ja sylintereitä, ajoneuvojen osia ja metallikalusteita.
Opiskelu Tredussa
Tredusta löydät pintakäsittelyalalta monia mahdollisuuksia.