Täältä löydät opintonsa aloittavan opiskelijan tärkeitä huomioitavia asioita alakohtaisesti.
Laajennetun oppivelvollisuuden piirissä on nuori, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai suorittaa perusopetuksen oppimäärää 1.1.2021 tai sen jälkeen. Hän on oikeutettu maksuttomaan toisen asteen opiskeluun.
Oikeus maksuttomaan opiskeluun tarkoittaa sitä, että opiskeltavassa tutkinnossa tarvittavia opetusvalineitä ja -tarvikkeita luovutetaan maksutta opiskelijan käyttöön opiskelun ajaksi. Opiskelija on velvollinen huolehtimaan niistä vastuullisesti.
Opiskelusta mahdollisesti koituvista maksuista löytyy lisätietoa tutkinnoittain sinisten palkkien alta niille, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan opiskeluun.
-
Osaamisalavalinta
Tampereella Ajokinkujan kampuksella osaamisalavalinta tehdään Wilmassa samalla kun opiskelupaikka otetaan vastaan. Jos halukkaita tiettyyn osaamisalaan on enemmän kuin aloituspaikkoja, valinta tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Muilla kampuksilla toteutetaan pääsääntöisesti vain ajoneuvotekniikan osaamisalaa.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelun kokonaiskustannukset ovat noin 150 €. Mahdollisista oppikirja- ja muista hankinnoista kertovat opettajat opintojen alkaessa. Oppilaitoksesta annetaan opintojen aikana tarvittavat henkilökohtaiset työasut ja suojavarusteet opiskelijoiden käyttöön. Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
-
Osaamisalavalinta
Elintarvikealan perustutkinnossa on kolme osaamisalaa: elintarviketeknologia, liha-ala tai leipomoala. Tutkintonimike voi olla elintarvikkeiden valmistaja, lihatuotteiden valmistaja tai leipuri-kondiittori.
Kangasalan kampuksella on mahdollista opiskella leipomoalan osaamisala koululla ja elintarviketeknologia työvaltaisesti. Osaamisala valitaan opintojen ensimmäisen lukuvuoden aikana.
Tampereen Hepolamminkadun kampuksella on mahdollista opiskella kolmea osaamisalaa: elintarviketeknologiaa, liha-alaa sekä leipomoalaa. Oppivelvolliset valitsevat osaamisalan ensimmäisen pakollisen tutkinnonosan jälkeen.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelijan tarvitsee hankkia ainoasta normaalit muistiinpanovälineet ennen koulutuksen aloittamista. Tietokone ei ole välttämätön hankinta opiskelussa. Koulutuksen järjestäjä hankkii työvaatteet sekä -kengät (työkenkien standardit turvallisuuden ja hygienian näkökulmasta). Opiskeluun liittyviä muita kustannuksia syntyy esimerkiksi hygienia osaamistodistuksesta, joka on alalla pakollinen. Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Salmonellatutkimus tehdään tarvittaessa terveydenhoitajan arvioinnin perusteella tai työpaikan omavalvonnan sitä vaatiessa. Osaamisalaa valittaessa on huomioitava mahdollisten ruoka-aine allergioiden (jauho, pöly, kala, yms.) vaikutus opintoihin.
Muuta huomioitavaa elintarvikealalla on erityiset hygienia- ja työturvallisuusvaatimukset. Elintarviketyössä lävistykset ja tuoreet tatuoinnit ovat kiellettyjä niillä kehon alueilla, joita työasu ei peitä.
-
Osaamisalavalinta
Osaamisalat, jotka ovat tarjolla
- ihon hoidon osaamisala, kosmetologi
- kampaajatyön osaamisala, kampaaja
- parturityön osaamisala, parturi.
Hakuvaiheessa on kysytty toivetta osaamisalasta. Valinnat osaamisaloista tehdään ennen elokuuta ja saat tiedon valinnasta ennen opintojen alkua. Jos halukkuutta on enemmän jollekin tietylle osaamisalalle kuin voidaan valita, perusopetuksen koulumenestys ratkaisee (keskiarvo).
Opiskelijat, jotka opiskelevat hius- ja kauneudenhoitoalalla kaksoistutkintoa (lukio ja ammatillinen tutkinto) suorittavat muutamia ammatillisia kursseja verkko-opintoina Moodlessa. Näitä voi suorittaa myös kesäaikana. Oppivelvolliset opiskelijat, jotka opiskelevat kaksoistutkintoa saavat käyttöönsä tietokoneen.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
- Parturin työvälinepaketti noin 750 €
- Kampaajan työvälinepaketti n. 750 €
- Kosmetologin työvälinepaketti noin 400€
- Työvaatteet ja työkengät noin 50–100 €
- Tarvittaessa ammattikirjat hiusala noin 150 € (Kirjat: WSOY; Hiukset, WSOY; Väriä ja kiharaa, WSOY; Kampaukset), kauneusala: Ihon hoito kauneudenhoitoalalla -kirja maksaa noin 95€.
Lisäksi hiusalan opiskelijan tulee hankkia sivellinsetti (noin 100€), mikäli hän haluaa sisällyttää tutkintoonsa ehostuspalveluiden tutkinnon osan.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Oppivelvolliset palauttavat välineet valmistumisen jälkeen, koska ovat maksuttoman koulutuksen piirissä.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Osa opiskelijan oppimisesta tapahtuu aidossa asiakaspalvelutilanteessa jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Tredun Santalahdentien kampuksella toimii Parturi-kampaamo Helmen Lumous ja Kauneushoitola Hemmotteluhelmi. Opiskelijat pääsevät oppimaan työtaitojaan asiakasta palvellen näissä aidoissa liiketoiminnan oppimisympäristöissä. Opinnot toteutetaan pääsääntöisesti klo 8.00–20.00 välisenä aikana.
Huomioitavia asioita terveydessä ovat ihosairaudet ja allergiat, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, tasapainoelimistön toiminnan häiriöt tai värinäön heikkous.
-
Osaamisalavalinta
- Tampereella Santalahdentien kampuksella opiskelevat ilmoittavat osaamisalatoiveensa (lastenohjaaja, nuoriso- ja yhteisöohjaaja) opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä Wilmassa. Lopullinen valinta tehdään ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.
- Kangasalan kampuksella opiskelevien osaamisalana on lastenohjaaja.
- Lempäälän kampuksella opiskelevien osaamisalana on lastenohjaaja.
- Ylöjärven Pallotien kampuksella osaamisalana on lastenohjaaja.
- Virtain kampuksella opiskelevien osaamisalana on nuoriso- ja yhteisöohjaaja.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Kustannuksia syntyy jonkin verran oppikirjojen hankinnasta. Työkengät tulee hankkia. Opiskelun alkaessa saat tarkemmat tiedot hankinnoista.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Sosiaali-ja terveydenhuollon toimintayksiköiden työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan, sekä imeväisikäisiä hoitavilla rokotuksen antama suoja hinkuyskää vastaan.
-
Osaamisalavalinta
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnossa on neljä eri osaamisalaa; koneautomaatioasentaja, koneasentaja, koneistaja sekä levyseppähitsaaja. Tutkintonimikevalinta tehdään ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.
Hepolamminkatu: Asennuksen ja automaation osaamisala, Koneautomaatioasentaja, Tuotantotekniikan osaamisala, Koneistaja, Levyseppäähitsaaja
Kone- ja sähköasentaja yhdistelmätutkinto: Asennuksen ja automaation osaamisala, Koneasentaja
Koneautomaatioasentajan AMK-polku: Asennuksen ja automaation osaamisala, Koneautomaatioasentaja
Nokia: Asennuksen ja automaation osaamisala, koneasentaja ja Tuotantotekniikan osaamisala, koneistaja
Ylöjärvi: Asennuksen ja automaation osaamisala, koneasentaja ja Tuotantotekniikan osaamisala, levyseppähitsaaja
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Oppilaitos tarjoaa opiskelijan tarvitsemat henkilökohtaiset suojavarusteet. Kustannuksia opiskelijalle aiheutuu varustepaketista n. 170 €. Tämä sisältää mm. työelämän lupakorttien maksut ja oppimateriaalin.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Koulutuksessa ei mahdollisuutta vaativaan erityiseen tukeen.
-
Osaamisalavalinta
Kaikki valmistuvat laborantiksi.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opintojen yhteydessä suoritettavat tulityö-, työturva- ja ensiapukortit sekä hygieniapassi maksavat opiskelijalle yhteensä noin 50 €.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Tutkinnossa ei ole erityisiä terveydentilavaatimuksia, mutta tietynlaiset sairaudet saattavat vaikeuttaa tai kokonaan estää työpaikalla tapahtuvaan oppimisen. Joillakin työssäoppimispaikoilla vaaditaan hepatiitti- tai muita rokotuksia (vrt. sosiaali ja terveysala).
-
Osaamisalavalinta
- Lentokoneasennuksen perustutkinnossa on kaksi osaamisalaa: lentokoneasentaja ja avioniikka-asentaja
Osaamisalatoive tehdään Wilmassa opiskelupaikan vahvistamisen yhteydessä. Jos halukkaita toiseen osaamisalaan on enemmän kuin aloituspaikkoja, niin valinta tehdään pääsykokeen pisteiden perusteella.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelumateriaali opettajan ohjeiden mukaisesti noin 250 €.
Useimmat lentokonealan yritykset sijaitsevat Tampereen talousalueen ulkopuolella. Viimeisen opiskeluvuoden aikana toteutuvan työssäoppimisen aikaiset majoitus- ja matkustuskulut tulevat opiskelijan itsensä maksettaviksi (oikeus Kelan korvauksiin).
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Ilmailulääkärin lausunto
Lentokonealan koulutusta säätelevä lainsäädäntö ja alan erityispiirteet edellyttävät opiskelijaksi valitulta lääkärinlausuntoa terveydentilasta ja soveltuvuudesta alalle. Kaikkien lentokoneasennuksen koulutusohjelmaan opiskelijaksi hyväksyttyjen tulee toimittaa oppilaitokselle ilmailulääkärin lausunto soveltuvuudestaan ilmailualalle (T-lausunto, enintään kolme kuukautta vanha). Ilmailulääkärin todistus tulee toimittaa omaopettajalle ensimmäisenä koulupäivänä. Lääkärintodistuksen toimittamatta jättäminen johtaa opiskelupaikan menettämiseen.
-
Koulutusta järjestetään usealla kampuksella:
Kangasala Finnentien kampus
Lempäälä Valkeakoskentien kampus
Nokia Silta-kampus
Oriveden kampus
Tampere Sammonkadun kampus
Tampere Santalahdentien kampus, kaksoistutkinto ja englanninkielinen koulutus
Virtain kampus
Ylöjärvi Pallotien kampusOsaamisalavalinta
Kaikki valmistuvat merkonomiksi.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelun alkaessa saat tarkemmat tiedot hankittavista oppikirjoista ja opiskelumateriaaleista. Oppimateriaali ja muut opiskelukustannukset ovat enintään 250 € riippuen siitä, hankitko kirjat vai käytätkö sähköisiä oppimateriaaleja. Oppimateriaaleja on myös lainattavissa.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
-
Osaamisalavalinta
Logistiikan perustutkinnossa Tampereella Hepolamminkadun kampuksella on kaksi osaamisalaa, kuljetuspalvelujen ja sisälogistiikan osaamisala. Esitä osaamisalatoiveesi Wilmassa opiskelupaikan vahvistamisen yhteydessä. Osaamisalan valintaan vaikuttaa oman toiveen lisäksi yhteishaun pisteet.
Ylöjärven Kurun, Nokian ja Pirkkalan kampuksilla osaamisalana on kuljetuspalvelut.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Vuosittainen kustannus Hepolamminkadun, Nokian ja Pirkkalan kampuksilla on n. 130 €. Kurun kampuksella materiaalimaksu on 220 € koko opiskeluajalta. Sisälogistiikan osaamisalalla maksu on vain ensimmäisenä opiskeluvuotena 90 €. Kustannukset kattavat mm. ammattipätevyyteen liittyvät korttikoulutukset ja ajoluvat.
Lisäksi opiskelija maksaa itse ajokorttiin liittyvät viranomaismaksut, ajokorttiluokasta riippuen noin 300–500 €. Tarvittavat suojavaatteet saa oppilaitoksesta.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Terveydentilaan liittyvät vaatimukset
Kuljetuspalvelujen osaamisalalla opiskelevalta edellytetään alalle soveltuvaa terveydentilaa. Henkilöillä ei saa olla opiskelua tai työskentelyä haittaavia fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita. Tarvittaessa soveltuvuus alalle määritellään lääkärin tekemällä lausunnolla. Opiskelijoiden tulee myös täyttää ryhmä II ajokorttiluokkien terveysvaatimukset. Lisätietoja ajoterveydestä.
Väärien terveystietojen ilmoittaminen tai rajoitteita aiheuttavien terveystietojen salaaminen voi johtaa opiskelupaikan peruuttamiseen. Opiskeluaikana mahdollisesti syntyneistä rajoitteista tulee myös ilmoittaa välittömästi oppilaitokselle.
Opiskelija-asuntola
Ylöjärven Kurun kampuksella on opiskelija-asuntola. Asuntolapaikat on tarkoitettu ensisijaisesti oppivelvollisille opiskelijoille. Emme tarjoa asuntolapaikkaa Kurun keskusta-alueella asuville opiskelijoille.
Asuntolassa asuvilta edellytetään hyvää elämänhallintaa ja terveydentilaa sekä kykyä asua itsenäisesti ja sitoutua järjestyssääntöihin.
Asuntolapaikka on ilmainen. Oman huoneen avaimen saa 70 € suuruista panttia vastaan asuntolaohjaajalta. Asuntolasta löydät tietoa kampuksen yhteystietosivulta. Asuntola-asumiseen liittyviin kysymyksiin vastaa asuntolaohjaaja Kati Ylitalo p. 040 820 2283 sp. kati.ylitalo@tampere.fi ja Mikko Ylä-Poikelus p. 041 730 2334 sp. mikko.yla-poikelus@tampere.fi.
Lue lisää logistiikan perustutkinnosta
-
Koulutusta järjestetään Tampereen Santalahdentien kampuksella sekä Lempäälän kampuksella.
Osaamisalavalinta
Tutkintonimike on matkailun asiakaspalvelija.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Kustannuksia syntyy esim. oppikirjoista, sähköisistä materiaaleista ja lisensseistä. Opiskelijan pitää varautua siihen, että opinto- ja messukäynneistä sekä yritysvierailuista syntyy matkakustannuksia.
Opiskelun alkaessa tulee tarkemmat tiedot itse hankittavista oppikirjoista ja oppitunneilla tarvittavista varusteista enintään 250€
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Tampereen Santalahdentien kampuksen tiloissa tarvittava sähköinen kulkuavain annetaan käyttöön opiskelijalle ja hän on velvollinen huolehtimaan siitä vastuullisesti.
-
Osaamisalavalinta
Tampereen Hepolamminkadun kampuksen opiskelijoiden osaamisalan valinta tehdään ensimmäisen pakollisen tutkinnonosan suorittamisen jälkeen. Hepolamminkadun kampuksella on valittavissa joko julkaisutuotannon tai painoviestinnän osaamisala.
Tampereen Mediapoliksen kampuksella on valittavissa joko audiovisuaalisen viestinnän tai julkaisutuotannon osaamisala. Osaamisalatoive esitetään opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä. Valinnat osaamisaloille tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelija tarvitsee opinnoissaan ulkoisen kovalevyn/muistitikun ja kuulokkeet, joiden hinta on yhteensä noin 70 €. Opiskelija hankkii nämä itse. Oppikirjahankinnoista kertovat lisää jokaisen opintojakson opettajat opintojen alkaessa.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Ensimmäisenä päivänä mukaan:
- koulu- ja työtodistukset. Valinta opiskelijaksi on ehdollinen siihen saakka, kunnes olemme tarkistaneet todistukset.
- muistiinpanovälineet
Tutkinnossa ei ole erityisiä terveydentilavaatimuksia, mutta tietynlaiset sairaudet saattavat vaikeuttaa tai kokonaan estää työpaikalla tapahtuvaan oppimisen. Painosalissa ei suositella työskenneltävän pitkäkestoisesti raskauden aikana.
Lue lisää media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnosta
-
Osaamisalavalinta
Kaikki opiskelevat metsäkoneenkuljettajaksi.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Metsäkoneenkuljettajan suojavaatteet (takki, housut, kengät) kustantaa oppilaitos. Muut opiskelussa tarvittavat suoja- ja turvavarusteet saat koululta lainaksi 50 euron panttia vastaan.
Valinnaisiksi opinnoiksi oppivelvollinen voi valita kuljetusalan perustason ammattipätevyysopinnot sisältäen oppilaitoksen järjestämän B- ja C-luokan ajokorttiopetuksen. Poikkeusluvalla alle 18-vuotiaana hankittavan ajokortin kustannuksista vastaa opiskelija. Ei-oppivelvollinen opiskelija maksaa ajokortteihin kuuluvat viranomaismaksut itse.
Ei-oppivelvollisilta opiskelijoilta peritään 220 € suuruinen materiaalimaksu, joka kattaa opiskelumateriaalit koko opintojen ajalta. Lasku lähetetään noin kuukauden kuluttua opintojen aloituksesta. Maksua ei palauteta, mikäli opinnot keskeytyvät.
Kurun opiskelija saa Kela-kortilla maksuttoman aamiaisen, lounaan ja päivällisen.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Metsäkoneenkuljettajan osaamisalalla opiskelevalta edellytetään alalle soveltuvaa terveydentilaa. Henkilöillä ei saa olla opiskelua tai työskentelyä haittaavia fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita. Tarvittaessa soveltuvuus alalle määritellään lääkärin tekemällä lausunnolla. Opintopolku: Hakijan terveys ja toimintakyky
Kuljetusalan perustason ammattipätevyyden suorittavan on täytettävä ajokorttiryhmä 2 mukaiset terveysvaatimukset. Lisätietoja ajoterveydestä.
Opiskelija-asuntola
Kurun kampuksella on opiskelija-asuntola. Asuntolapaikat on tarkoitettu ensisijaisesti oppivelvollisille opiskelijoille. Emme tarjoa asuntolapaikkaa Kurun keskusta-alueella asuville opiskelijoille.
Asuntolassa asuvilta edellytetään hyvää elämänhallintaa ja terveydentilaa sekä kykyä asua itsenäisesti ja sitoutua järjestyssääntöihin.
Asuntolapaikka on ilmainen. Oman huoneen avaimen saa 70 € suuruista panttia vastaan asuntolaohjaajalta. Asuntolasta löydät tietoa kampuksen yhteystietosivulta. Asuntola-asumiseen liittyviin kysymyksiin vastaa asuntolaohjaaja Kati Ylitalo p. 040 820 2283 sp. kati.ylitalo@tampere.fi ja Mikko Ylä-Poikelus p. 041 730 2334 sp. mikko.yla-poikelus@tampere.fi.
-
Osaamisalavalinta
Rakennusmaalauksen osaamisala tai teollisen pintakäsittelyn osaamisala. Osaamisalatoive kysytään opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä. Osaamisalavalinta tehdään kesän aikana opiskelijoiden esittämien toiveiden mukaisesti. Jos halukkaita tiettyyn osaamisalaan on enemmän kuin opiskelupaikkoja, niin valinta tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Ammattiopintoja aloittaessasi on varauduttava seuraaviin kuluihin:
Oppikirjoihin (ainakin matematiikan ja kielten) ja muihin opiskelumateriaaleihin tarvitsee rahaa ensimmäisen kouluvuoden aikana noin 200 €. Hankinnat kannattaa tehdä syksyllä opintojen alkuvaiheessa.Työasut, jalkineet ja suojavarusteet hankitaan oppilaitoksen toimesta (maksuttomat).
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Rakennustyömaan tunnistekorttia varten tarvitset veronumeron. Veronumeron saa veroilmoituksesta tai verotoimistosta. Ilman tunnistekorttia ei voi työskennellä rakennusalan työpajoissa eikä työpaikoilla.
-
Osaamisalavalinta
Osaamisalavalinta tehdään viimeistään työssäoppimisjakson alkaessa/yhteydessä viimeisenä opintovuotena.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opintojen yhteydessä suoritettavat tulityö-, työturva- ja ensiapukortit sekä hygieniapassi maksavat opiskelijalle yhteensä noin 50 €.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Ammatinvalintaan liittyvät terveydelliset seikat
Tutkinnossa ei ole erityisiä terveydentilavaatimuksia, mutta tietynlaiset sairaudet saattavat vaikeuttaa tai kokonaan estää työpaikalla tapahtuvaan oppimisen. Alalla työskennellään yleisesti kolmivuorotyössä. Joillakin työssäoppimispaikoilla vaaditaan hepatiitti- tai muita rokotuksia.
-
Osaamisalavalinta
- Tampereella Hepolamminkadun sekä Kangasalan ja Nokian kampuksilla kiinteistönhoidon osaamisala (kiinteistönhoitaja)
- Tampereella Santalahdentien kampuksella toimitilahuollon osaamisala (toimitilahuoltaja)
- Ylöjärvellä Pallotien kampuksella osaamisalavalinta tehdään ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Vaihtoehtoina ovat toimitilahuollon osaamisala (toimitilahuoltaja) ja kotityöpalvelujen osaamisala (kodinhuoltaja).
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Tarvittavat työvaatteet saa oppilaitoksen puolesta. Opiskelun alkaessa saat tarkemmat tiedot mahdollisesti itse hankittavista oppimateriaaleista aina kyseisen opintojakson opettajalta, esim. kiinteistönhoidossa suositeltava oppikirja maksaa noin 80 €. Opiskelijan tarvitsee hankkia ainoasta normaalit muistiinpanovälineet ennen koulutuksen aloittamista. Tietokone ei ole välttämätön hankinta opiskelussa.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Lue lisää puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnosta
-
Osaamisalavalinta
Tampereella Hepolamminkadun kampuksella on tarjolla maarakennuskoneenkuljetuksen, maarakennuksen ja talonrakennuksen osaamisalat. Osaamisalatoive tehdään Wilmassa opiskelupaikan vahvistamisen yhteydessä. Jos halukkaita toiseen osaamisalaan on enemmän kuin aloituspaikkoja, niin valinta tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Nokian ja Kangasalan kampuksilla rakennusalan perustutkinnossa on tarjolla talonrakennuksen osaamisala.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelun kokonaiskustannukset ovat noin 150–200 euroa. Opintojen alkaessa tulee tarkemmat tiedot hankittavista oppikirjoista ja työvälineistä.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Oppilaitoksesta annetaan opintojen aikana tarvittavat henkilökohtaiset työasut ja suojavarusteet opiskelijoiden käyttöön. Kangasalan kampuksella opiskelija saa käyttöönsä myös sähköisen kulkutunnisteen. Opiskelija on velvollinen huolehtimaan niistä vastuullisesti.
-
Osaamisalavalinta
Tutkintoalalla on tarjolla kaksi osaamisalaa: Kokki ja tarjoilija. Valinta tehdään Wilmassa opiskelupaikan vahvistamisen yhteydessä.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelun kokonaiskustannukset ovat noin 250 €. Opiskelun alkaessa tulee tarkemmat tiedot hankittavista oppikirjoista, työvälineistä ja työkengistä. Työasut hankitaan ja huolletaan oppilaitoksen toimesta.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Salmonellatutkimus on elintarvikealalla aiheellinen. Oireisilta potilailta otetaan ulosteen bakteeriviljely, jossa näkyy myös muita suolistobakteereja salmonellan lisäksi.
Salmonellanäyte pitää ottaa seuraavissa tapauksissa:
- Opiskelun alussa näyte tulee ottaa, mikäli opiskelijalla on parhaillaan tai on ollut edeltävän kuukauden aikana kuumeinen ripulitauti TAI mikäli hän on juuri palannut ulkomaanmatkalta, jonka aikana on ollut vatsavaivoja.
- Salmonellatodistus täytyy antaa aina, kun matkustaa Pohjoismaiden (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) ulkopuolelle 4 päiväksi tai pidemmäksi ajaksi tai aloittaa työn uudessa paikassa.
- Ravintola- ja catering-alalla on erityiset hygienia- ja työturvallisuusvaatimukset, mm. lävistykset ovat kiellettyjä niillä kehon alueilla, joita työasu ei peitä.
-
Osaamisalavalinta
Tampereen Santalahdentien kampus: Osaamisala valitaan ensimmäisen suoritetun tutkinnon osan jälkeen.
Valittavissa olevat osaamisalat: ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen oa., lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon oa.*, mielenterveys- ja päihdetyön oa.*, sairaanhoidon oa. suunhoidon oa.* sekä vammaistyön oa.
Osaamisalaan haastatellaan hakijat *
Ylöjärven Pallotien kampus: Osaamisalavalinta valitaan, kun opiskelija on suorittanut kasvun ja osallisuuden edistäminen – ja hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen -tutkinnon osan.
Valittavissa olevat osaamisalat: lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon oa., sairaanhoidon ja huolenpidon oa.
Nokian kampus: Osaamisala valitaan, kun opiskelija on suorittanut kasvun ja osallisuuden edistäminen – ja hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen -tutkinnon osan.
Valittavissa olevat osaamisalat: lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon oa., sairaanhoidon oa.
Kangasalan kampus: Kaikki hakijat haastatellaan. Yhteishaussa valituille osaamisalavalinnat tehdään kevätlukukaudella.
Valittavissa olevat osaamisalat: lasten ja nuorten kasvatus ja hoito oa sekä sairaanhoidon oa.
Lempäälän kampus: lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala
Oriveden kampus: Osaamisaloista tarjolla ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen oa sekä sairaanhoidon oa.
Virtain kampus: Osaamisaloista tarjolla ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen oa sekä sairaanhoidon oa.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Kustannuksia syntyy jonkin verran oppikirjojen hankinnasta. Työkengät tulee hankkia. Opiskelun alkaessa tulee tarkemmat tiedot hankinnoista. Näistä hankinnoista aiheutuvat kustannukset ovat noin 50-200 €.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Oppilaitos hankkii työpaikalla tapahtuvan kouluttautumisen paikat ja ne sijaitsevat Pirkanmaan alueella.
Sosiaali- ja terveysalalla opiskelu ja työskentely edellyttävät valmiutta hoitaa eri-ikäisiä asiakkaita/potilaita opiskelijan henkilökohtaisesta kulttuuritaustasta tai vakaumuksesta riippumatta.
Sosiaali- ja terveysalalla opiskelu ja työskentely edellyttävät sellaista terveydentilaa ja toimintakykyä, että opiskelija selviytyy teoriaopinnoista ja käytännön tehtävistä sekä työpaikalla tapahtuvasta kouluttautumisesta.
-
Osaamisalavalinta
Tampereella Hepolamminkadun kampuksella sähkö- ja automaatioalan perustutkinnossa on tarjolla kaksi tutkintonimikettä, automaatioasentaja ja sähköasentaja. Tutkintonimiketoiveen voi esittää Wilmassa opiskelupaikan vahvistamisen yhteydessä. Jos halukkaita tiettyyn tutkintonimikkeeseen on enemmän kuin aloituspaikkoja, niin valinta tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Nokian kampuksella sähkö- ja automaatioalan perustutkinnossa on tarjolla kaksi tutkintonimikettä, automaatioasentaja ja sähköasentaja. Tutkintonimiketoiveen voi esittää Wilmassa opiskelupaikan vahvistamisen yhteydessä. Jos halukkaita tiettyyn tutkintonimikkeeseen on enemmän kuin aloituspaikkoja, niin valinta tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Kangasalan kampuksella voi valita kahdesta tutkintonimikkeestä, automaatioasentaja ja sähköasentaja. Opiskelija valitsee tutkintonimikkeen toisen vuoden opintojen jälkeen.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskeluun tarvittavat työkalut saa hankittua oppilaitoksen kautta. Opiskelun alkaessa saat tarkemmat tiedot itse hankittavista oppikirjoista. Näistä hankinnoista aiheutuvat kustannukset ovat noin 500 €. Hinta sisältää myös korttikoulutusmaksut. Tietokone ei ole välttämätön hankinta opiskelussa.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Oppilaitokselta annetaan opintojen aikana tarvittavat henkilökohtaiset työvaatteet opiskelijoille käyttöön. Hepolamminkadun kampuksella opiskelija saa käyttöönsä sähköisen kulkutunnisteen. Hepolamminkadun kampuksella opiskelijapysäköinti on maksullista.
Kangasalan kampuksella opiskelija saa käyttöönsä sähköisen kulkutunnisteen.
Opiskelija on velvollinen huolehtimaan saamistaan varusteista ja oppilaitoksen omaisuudesta vastuullisesti.
-
Osaamisalavalinta
Hepolamminkadun kampuksen osaamisala on puusepän alan artesaani.
Lempäälän kampuksen osaamisala on sisustusalan artesaani.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Kustannuksia syntyy esim. työvälineiden ja oppikirjojen hankinnasta noin 100 € sekä itselle valmistettujen tuotteiden materiaaleista. Opintojen alkaessa annetaan tarkemmat tiedot hankittavista työvälineistä ja tunneilla tarvittavista varusteista.
Opiskelijan pitää varautua siihen, että opinto- ja messukäynneistä sekä yritysvierailuista syntyy matkakustannuksia.
Oppilaitoksesta annetaan opintojen aikana tarvittavat henkilökohtaiset työasut ja suojavarusteet puusepänalan opiskelijoiden käyttöön.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
-
Osaamisalavalinta
Tampereella Ajokinkujan kampuksen opiskelijat voivat esittää osaamisalatoiveensa (putkiasentaja tai ilmanvaihtoasentaja) opiskelupaikkaa vahvistettaessa. Jos halukkaita tiettyyn osaamisalaan on enemmän kuin aloituspaikkoja, niin valinta tehdään yhteishaun pisteiden perusteella.
Kangasalan kampuksella opiskellaan putkiasentajaksi.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Opiskelun kokonaiskustannukset ovat noin 100 €. Opintojen alkaessa tulee tarkemmat tiedot mahdollisista itse hankittavista oppikirjoista ja työvälineistä. Opiskelijan on hyvä hankkia jo etukäteen muistiinpanovälineet. Tietokone ei ole välttämätön hankinta opiskeluissa.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Oppilaitoksesta annetaan opintojen aikana tarvittavat henkilökohtaiset työasut ja suojavarusteet opiskelijoiden käyttöön. Kangasalan kampuksella opiskelija saa käyttöönsä myös sähköisen kulkutunnisteen. Opiskelija on velvollinen huolehtimaan niistä vastuullisesti.
-
Osaamisalavalinta
Opiskelevat ilmoittavat tutkintonimiketoiveensa (mittatilausompelija, ompelija) ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Kustannuksia syntyy työvälineiden ja oppikirjojen hankinnasta noin 150–250 € sekä itselle valmistettujen tuotteiden materiaaleista. Oppivelvollisille työvälineet ja oppikirjat ovat ilmaisia. Opiskelun alkaessa tulee tarkemmat tiedot hankinnoista.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
-
Osaamisalavalinta
Tampereen Hepolamminkadun kampuksella tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnossa on tarjolla neljä tutkintonimikettä: elektroniikka-asentaja, it-tukihenkilö, ohjelmistokehittäjä ja tietoverkkoasentaja. Tutkintonimike valitaan ensimmäisen syksyn opintojen aikana.
Kangasalan kampuksella voi opiskella it-tukihenkilöksi tai tietoverkkoasentajaksi ja tutkintonimikevalinta tehdään ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.
Lempäälän kampuksella voi opiskella hyvinvointiteknologia-asentajaksi.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Tieto- ja viestintätekniikan opintojen kustannukset ovat erilaisia riippuen tutkintonimikkeestä. Opiskeluun tarvittavat työkalut ja työvaatteet on mahdollista hankkia oppilaitoksen kautta. Näistä aiheutuvat kustannukset ovat noin 100–400 €. Hinta sisältää myös korttikoulutusmaksut. Opiskelun aikana tulee tarkemmat tiedot itse hankittavista oppikirjoista. Opiskelijan tarvitsee hankkia ainoasta normaalit muistiinpanovälineet ennen koulutuksen aloittamista. Tietokone ei ole välttämätön hankinta opiskelussa.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Oppilaitokselta annetaan opintojen aikana tarvittavat henkilökohtaiset työvaatteet opiskelijoille käyttöön. Opiskelija on velvollinen huolehtimaan näistä vastuullisesti.
Tampereen Hepolamminkadulla sekä Kangasalla opiskelijoilla on käytössä sähköinen kulkutunniste.
-
Osaamisalavalinta
Turvallisuusalan perustutkinnon suorittaneen tutkintonimike on turvallisuusvalvoja. Turvallisuusalaa voi opiskella Sammonkadun ja Kangasalan kampuksilla. Tutkinto antaa perusvalmiudet työskennellä erilaisissa turvallisuusalan tehtävissä sekä oikeuden hakeutua jatko-opintoihin.
Koulutuksesta mahdollisesti koituvat kustannukset ja maksut niille, jotka eivät ole maksuttoman koulutuksen piirissä
Kustannuksia syntyy alan oppimateriaaleista ja varusteista, jotka voivat olla muun muassa oppikirjoja sekä sähköisiä oppimateriaaleja ja lisenssejä sekä korttien lunastusmaksuja (arviolta 100–300 euroa). Opiskelija pysyy lainaamaan mahdollisesti osan oppimateriaaleista mm. kirjoista. Opiskelija saa opiskelun alkaessa tarkemmat tiedot itse hankittavista oppikirjoista ja oppitunneilla tarvittavista varusteista.
Opiskelijakortti Tuudolla saa maksuttoman lounaan.
Muuta huomioitavaa (ml. mahdolliset terveydentilaan liittyvät vaatimukset)
Ammatinvalintaan liittyvät terveydelliset seikat (SORA-lainsäädäntö)
- sellainen näön tai kuulon heikkous, joita ei voida apuvälineillä korjata
- sellaiset psyykkiset sairaudet, jotka estävät käytännön työtehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus
- päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus
- toimintakykyyn vaikuttava tuki- ja liikuntaelimistön sairaus