Tredun opiskelijat monissa tehtävissä Mahdollisuuksien kirppiksellä 9.11.
Tredun opiskelijat monelta eri alalta olivat mukana kantamassa vastuuta Mahdollisuuksien kirppis -tapahtumassa. Mahdollisuuksien Talo ry/Karteroopi järjesti tapahtuman 9.11.2024.
Musiikkia, kenkähuoltoa, vaatteita
Jono alkoi muodostua Kumppanuustalo Arttelin oven eteen lauantaina hieman ennen puoltapäivää, kun ihmiset odottivat tapahtuman alkua. Ohjelmassa oli mm. merkkivaatekirppis, huutokauppa, musiikkiesityksiä ja kenkähuoltoa.
Opiskelijoilta mm. verkkosivut ja lapsiparkki
Tredun opiskelijoiden kädenjälki näkyi monessa kohtaa. Tieto- ja viestintätekniikan opiskelija Jami suunnitteli ja laati tapahtumalle verkkosivut ja mainokset ja teki markkinointia.
Kasvatus- ja ohjausalan opiskelijat Jonna ja Vanessa vastasivat kymmenen muun opiskelijan kanssa lapsiparkista ja isompien lasten puuhanurkasta. Toimintaa suunniteltiin ja valmisteltiin monen opettajan johdolla.
– Hirveää sotkua syntyi, kun maalattiin hallaharsoja. Teimme lastenhoitoa kahdessa vuorossa, joten myöhempään tulleina meidän oli kiva nähdä miten opiskelukaverit olivat alueen sisustaneet – upean näköistä!
Myös juontaja löytyi Tredusta
Liiketoimintaa opiskelevat Katia ja Heather aloittivat tapahtuman ideoinnin ja suunnittelun pari kuukautta ennen tapahtumaa. Tapahtumahetken koittaessa Heather tunsi heidän onnistuneen.
Myös Mahdollisuuksien kirppiksen juontotehtävät olivat tredulaisen vastuulla. Tapahtumaa ja muotinäytöksiä juonsi Shalom, joka tuli mukaan Katian ja Heatherin kutsumana. Shalomilla oli jo kokemusta juontamisesta ja hän koki erityiseksi vahvuudekseen yleisön haltuunoton.